Vuoden yrityspalkinto Pusulan Kaivuu ja Sora Oy:lle

Vihdin vuoden yrittäjäpalkinnon on saanut Pusulan Kaivuu ja Sora Oy:n yrittäjät Anne ja Timo Lehtoranta. Nimestään huolimatta tämä perheyritys on vihtiläinen.

Pusulan Kaivuu ja Sora Oy tekee maanrakennusalan urakoita; maankaivuu- ja siirtotöitä, salaojituksia, alueviemäröintejä ja kunnallisteknisiä töitä kuten katujen rakentamisia.

Erikoisalueena Timo Lehtoranta kertoo yrityksellä olevan piharakentamisen.

-Asiakkaina meillä on paljon kuntia; hoidamme esimerkiksi päiväkotien pihojen kokonaisurakointeja, Lehtoranta kertoo.

Timo Lehtoranta on perustanut Pusulan Kaivuu ja Sora Oy:n heti armeijasta päästyään. Hän on siis ollut yrittäjänä koko aikuisikänsä. Toinen yrityksen perustajaosakas oli Mikko Vikman, joka on sittemmin myynyt osakkuutensa tyttärelleen ja Timo Lehtorannan puolisolle Anne Lehtorannalle.

Pusulan Kaivuu ja Sora Oy on nykyisin siis tyystin perheyritys. Anne Lehtoranta hoitaa yrityksen taloushallinnon. Timo Lehtoranta sanoo, että työn tekeminen yhdessä on mielekästä.

-Siinä on vain hyviä puolia, ei ollenkaan huonoja. Hoidamme päivittäin samoja asioita ja niistä on helppo keskustella. Olemme myös hyvin perhekeskeisiä, Timo Lehtoranta sanoo.

Pusulan Kaivuu ja Sora Oy on 15 vuotta sitten muuttanut Pusulasta Vihtiin, toimitilat löytyivät Ojakkalan Hiekan teollisuusalueelta. Yritys työllistä suoraan 15 henkilöä ja lisäksi lukuisia aliurakoitsijoita. Lauantaina Vihdin yrittäjien juhlassa vuoden yrityspalkinnon vastaanotettuaan Timo ja Anne Lehtoranta kiittivät yrityksensä henkilökuntaa.

-Haluamme kiittää lämpimästi yrityksemme työntekijöitä, jotka ovat sitoutuneet työskentelemään yrityksemme arvojen mukaisesti, Timo Lehtoranta sanoi juhlassa.

Pusulan Kaivuun ja Soran arvoista tärkeimmäksi hän asiakaslähtöisyyden.

-Tarkoitan sillä palvelualttiutta ja sovitusta kiinni pitämistä. Sitä, että asiakas saa vastinetta rahoilleen.

Hän kehuu vielä työntekijöitään suoraselkäisiksi ja rehellisiksi.

-Työmaalla ollaan silloin kun on sovittu.

Vihdin kunnan yrittäjäystävällisyys saa vuoden yrittäjältä kiitosta, olkoonkin, että Pusulan Kaivuu ja Sora Oy:n asiakaskunta on pääosin oman kunnan ulkopuolella.

-Hyvä tekemisen meininki tuntuu kunnassa olevan. Näyttää siltä, että suunta on oikein hyvä, Timo Lehtoranta kehuu.

Yrittäjän arki on kiireistä ja työntäyteistä. Lehtorannan pariskunta pyrkii kuitenkin pitämään riittävästi vapaa-aikaakin.

-Viikonloput pyrimme olemaan tekemättä töitä. Lomaakin pyrimme pitämään, tosin yrittäjän on katsottava tarkkaan, koska se on mahdollista, Timo Lehtoranta hymyilee.

Lomaa hän kertoo perheen viettävän samoin kuin töitäkin tehdään: yhdessä.

Vuoden yrittäjäpalkinnon myöntämisen tärkeimpinä perusteina ovat menestyksellinen yritystoiminta, työllistäminen paikkakunnalla ja yrittäjäyhdistyksen jäsenyys.

Palkinnon jakamisen tarkoituksena on pyrkiä lisäämään yksityisen yritteliäisyyden arvostusta sekä osoittamaan, mikä merkitys taloudellisenriskien ottamiseen uskaltavilla yrittäjillä on talouselämän kannalta.

-Kiitämme valinnasta ja otamme palkinnon vastaan suurella kiitollisuudella, Lehtorannat sanovat.

Jutun teksti on kopio Vihdin Uutisissa 11.10.2012 sivulla 8. julkaistusta Vuoden Yrittäjän esittelystä (toimittaja Maria Aittoniemi)

Vihdin Uutiset: Vuoden yrityspalkinto Pusulan Kaivuu ja Sora Oy:lle

Kuva: Luoteis-Uusimaa